Uuden jousitekniikan kokeilua

Blogi

19. joulukuuta 2018

Viime helmikuussa improvisoidessani ja uusia ideoita etsiessäni löysin uuden tavan käyttää jousta. Se tuntui ensi alkuun enemmänkin hauskalta ajanvietteeltä kuin vakavasti otettavalta musisoinnilta. Kokeilin kuitenkin tekniikkaa muutamia kertoja tulevien kuukausien aikana osana erilaisia esiintymisiä ja vähitellen syntyi tunne, että tätä tekniikkaa pitäisi kehittää eteenpäin.

Näin syntyi sarja improvisaatioita erilaisten ideoiden erilaisista yhdistelmistä. Jousena käytän Keijo Säterin valmistamaa jouhikon jousta, jonka kärjellä voi rummuttaa kieliä dulcimer-tekniikan tapaan. Kalle-kissa osoitti voimakkaasti mieltymyksensä kanteleisiin (tai ehkä se olikin vaatimusta lisäateriasta, en tiedä), ja niin nimesin videoidun version hänelle. Koska Kallen itsepäinen osallistuminen lopulta johti jousikäteni tönimiseen, on loppuosa videosta myöhemmästä otosta.