Hiljainen haltioituminen – kun soitin soittaa soittajaa

23. maaliskuuta 2019

Pitkäkestoinen, hitaan estetiikan improvisaatio on pienkanteleiden maailmassa yhdistelmä soittotekniikkaa, instrumentointia ja viritysjärjestelmiä (ks. Tutkimus). Tämän yhdistelmän olen aina kokenut merkilliseksi taikalaatikoksi, jonka taipumuksena on itsessään tuottaa musiikkia. Musiikkia, joka on riippumaton minusta ja jonka mysteeri vetää magneetin tavoin puoleensa.

Toteamus saattaa kuulostaa ristiriitaiselta: miten itse soitettu ja improvisoitu musiikki voisi olla riippumaton itsestä? Ovathan ne minun sormeni, jotka kieliä näppäilevät, minun lihakseni, jotka ohjaavat sormia, ja minun aivoni, jotka antavat käskyjä lihaksille. Ristiriidan olemassaolo riippuukin siitä, mitä tarkoitetaan sanalla ”itse”.

Flow-termin kehittäjän, psykologi Mihály Csíkszentmihályin määritelmän mukaan ”itse” on tietoisuuden sisällön summa sisältäen kaiken, mikä on kulkenut tietoisuuden kautta. Se on myös vuosien varrella rakentamiemme päämäärien arvojärjestys. Tarkkaavaisuus (attention) on henkistä energiaa, joka määrittää sen mitä tietoisuudessa on tai ei ole. Tästä seuraa kehämäinen rakenne, jossa itse ohjaa tarkkaavaisuutta ja tarkkaavaisuus määrittelee itseä. Itse ja tarkkaavaisuus liittyvät siis kiinteästi toisiinsa.  Hiljaisen haltioitumisen estetiikan mukaan soittajan pitäisi päästä eroon molemmista.

Nobelin taloustieteen palkinnon saanut psykologi Daniel Kahneman kuvaa kirjassaan Thinking, Fast and Slow (2011) ihmismielen toimintaa kahden osatekijän kautta: System I (automaattinen, tiedostamaton) ja System II (kontrolloitu). Johdonmukaisen selkeästi hän osoittaa, kuinka rakennamme oman todellisuutemme illuusioiden varaan ja kuinka toimintaamme ja tunteitamme usein ohjaavat tapahtumat, joiden olemassaoloa emme edes tiedosta. Kahneman toteaa:

…We know from studies of priming that unnoticed stimuli in our environment have a substantial influence on our thoughts and actions. These influences fluctuate from moment to moment. — Because you have little direct knowledge of what goes on in your mind, you will never know that you might have made a different judgement or reached a different decision under very slightly different circumstances. [Kahneman, Daniel, 2011: Thinking, Fast and Slow, s. 225.]

Geenitutkijat puolestaan ovat osoittaneet, että tekemämme hyvin monimutkaisetkin ratkaisut voivat olla ennalta ohjelmoituja ja perimämme sanelemia. Aivotutkijat ja biologit kartoittavat, kuinka tiedon eteneminen aivoissa edellyttää hermosoluissa tapahtuvien sähköpurkausten lisäksi kemikaalien ja hormonien kuten mm. dopamiinin, kortisolin, oksitosiinin, vasopressiinin, endorfiinien toimintaa. Kirjassaan Musikaaliset geenit FT Liisa Ukkola-Vuoti kirjoittaa:

”…Yksilölliset erot tunteissa syntyvät geneettisten tekijöiden aiheuttamista eroista aivoissa. Dopamiinireseptorien määrä on tällainen tekijä, ja erot syntyvät jo yksilönkehityksen aikana. Tutkimuksessa musiikin aikaansaaman tunnetilan huomattiin vaihtelevan geenimuodon mukaan.” [Ukkola-Vuoti, Liisa, 2017: Musikaaliset geenit, s. 226.]

Eri alojen tutkijat siis kertovat, että teen päätöksiä tiedostamattoman ohjailemana ja siihen vaikuttavat paitsi minua ympäröivät olosuhteet tässä ja nyt, muistiini elämäni ajalta kertynyt tieto ja sen synnyttämät assosiaatiot, molekyylitason kemiallinen toiminta ja myös perimän myötä menneisyydestä saamani geenit. Aikajanallisesti tarkasteltuna läsnä ovat nykyisyys, lähimenneisyys ja historia. Näiden tutkimusten tukemana totean siis, että improvisoimani musiikki voi myös syntyä itsestäni riippumatta.

Tämä musisoimisen tapa–hiljainen haltioituminen–näyttäytyy minulle hyvin erityisenä ja itse asiassa myös hyvin erilaisena verrattuna mihinkään muuhun musiikin tekemisen tapaan mitä tiedän. Sitä on verrattu mm. meditaatioon ja psykologi Mihály Csíkszentmihályin 1990 julkaisemassa kirjassaan lanseeraamaan ja nykyään niin muusikoita, urheilijoita, elämäntapakouluttajia kuin aivotutkijoitakin puhuttavaan flow-tilaan.

Mielestäni hiljainen haltioituminen on kuitenkin sen kulttuurisesta kontekstista ja historiallisesta taustasta johtuen tavoitteiltaan ja toiminnaltaan meditaatiosta ja flow-tilasta erillinen ja osin poikkeava.

Helmikuun 6. päivänä, 2017, soitin seitsemää erilaista pienkanteletta vaihtelevasti käyttäen noin kuusi tuntia ilman taukoja improvisoiden Helsingin Musiikkitalon Black Boxissa. Nyt vihdoin olen päättänyt saada analyysini tapahtumasta päätökseen.

Olen kokenut koko aiheeseen tarttumisen erittäin vaikeana, koska useat aiheeseen liittyvistä näkökulmista (historiallinen, esihistoriallinen, psykologinen, neuropsykologinen) ovat aivan liian laajoja ja tieteenaloiltaan minun mahdollisuuksieni ulkopuolella. Näin ollen tulevan raporttini kattava näkökulma on ainut, jonka käsittelemisessä olen ainakin jossain määrin asiantuntija, ja se on henkilökohtaisen kokemisen näkökulma. Miten olen itse kokenut hiljaisen haltioitumisen ja miten se omasta mielestäni toteutui kuuden tunnin improvisaatiokonsertissa?

Analyysin keskiössä ovat myös seuraavat kysymykset: Mitä tietoisuudessa tapahtuu, kun ihminen vaipuu hiljaisen haltioitumisen tilaan? Mitä tilaan pääseminen edellyttää? Mitä kyseisen musiikin tekeminen tarkoittaa ja merkitsee tekijälleen?

Tämä tulee olemaan minun henkilökohtainen tutkimusmatkani.