Messinki- ja pronssilankojen vertailua Billy Hornen kanteleissa

16. toukokuuta 2014

Pari kuukautta sitten vierailin soitinrakentaja Billy Hornen verstaalla Turussa. Lukematon määrä puolivalmiita ja valmiita soittimia (avainviuluja, jouhikkoja, kanteleita jne.) oli ympäriinsä pöydillä tai roikkui pääni päällä; oli kuin olisin seisonut soittimia kasvavassa metsässä! Aika hurahti jutellessa huomaamatta  ja kun lopulta lähdin, lähti mukaani myös kassillinen viisikielisiä ja lupa kokeilla niihin erilaisia vaskilankoja. Tässä tulevat ensimmäiset tulokset. Sointierojen helpompaa vertailua varten viritin kaikki kanteleet samaan säveltasoon; pisin kieli on matala (noin -35 cent) pienen oktaavin as.

 

Kantele nro 1.  Tämä malli on suojärveläisen museokanteleen  kopio (Pohjois-Karjalan museo, PKM/LK/521) pohjautuen Rauno Niemisen piirrustukseen (julkaistu 1984: Viisikielisen kanteleen rakennuspiirrustuksia, KIJ 14). Koppa on koivua, kansi kuusta. Laitoin kielet  Malcolm Rosen 0,40 mm messinkilangasta (English brass). (Jos haluat nähdä sivun kuvat suurempina, klikkaa kunkin kuvan yläosaa.)

Kielten soivat pituudet suunnilleen (mittaukset tein pikaisesti ei-niin-tarkalla -mittanauhalla):

1. 43,8 mm
2. 41,1 mm
3. 38,4 mm
4. 36,0 mm
5. 33,6 mm

 

Kantele nro 2. Billyn muokkaama malli; kaikukoppa koivua ja kansi kuusta, viritystapit vaahteraa. Kielilangaksi laitoin  Lars Jacobsenin 0,45 mm (0.018 tuumaa) messinkilankaa. Kielten soivat pituudet ovat pidemmät kuin edellisessä kanteleessa ja lyhin kieli vaikuttaa olevan lähellä katkeamispistettään; se meni poikki ensimmäisellä yrittämällä, mutta toisella yrittämällä sain sen kestämään ja viritettyä.

Kielten soivat pituudet (suunnilleen):

1. 52,0 mm
2. 49,2 mm
3. 46,4 mm
4. 43,4 mm
5. 40,6 mm

 

Kantele nro 3.  Tämä kantele on lähes samanlainen kuin nro 2 (myös sama puumateriaali) ja siksi päätin kokeilla tähän vastaavan paksuista pronssilankaa (0.018 tuumaa, Lars Jacobsen); tavoitteena oli saada jonkinlaista vertailua messinki- ja pronssikielen sävyeroista. Kanteleen ponsi kartuu edellisestä poiketen ylöspäin ja myös kaikukopan koossa ja värähtelevien kielten pituuksissa on pieniä eroja, joten luonnollisesti tieteellisen tarkkoja päätelmiä ei tästä kokeilusta voi tehdä. Kieliä ei mennyt poikki, mutta lyhimmän kielen virittäminen oli vaikeaa: se tuntui venyvän loputtomiin, eikä tahtonut pysyä vireessä.

Soivat kielipituudet (suunnilleen):

1. 52,9 mm
2. 50,0 mm
3. 47,1 mm
4. 44,2 mm
5. 41,6 mm

 

Kantele nro 4. Tämä leppäinen kantele on koverrettu altapäin (pohjasta avoin). Laitoin siihen ohuempaa Lars Jacobsenin pronssilankaa, n. 0, 40 mm (0.016 tuumaa). Tällä kielityksellä ja viritystasolla kantele oli alun alkaen helppo virittää ja se pysyi nopeasti vireessä.

Soivat kielipituudet (suunnilleen):

1. 48,0 mm
2. 45,1 mm
3. 41,8 mm
4. 38,8 mm
5. 35,7 mm

 

Osittain tämä kokeilu vahvisti aikaisempia kokemuksiani messinki- ja pronssilankojen eroista. Omassa Ontrei Malisen kanteleen kopiossa, jota olen soitttanut nyt noin 6 vuotta ja jonka syvästä soinnista pidän valtavasti, on pronssikielet (ei puhdasta pronssia; kuparin ja tinan lisäksi joukossa on myös hieman alumiinia ja piitä – lue lisää). Ja vastaavasti muutamissa aiemmissa messinkilankakokeiluissa sointiväri ei ole täysin vastannut toiveita. Toisaalta on otettava huomioon, että jopa pienet muutokset kaikukopan rakenteessa ja puussa vaikuttavat välittömästi myös soittimen sointiin, ja joissain tapauksissa messinkikielet toimivat erittäin hyvin tuottaen syvän ja täyteläisen soinnin.

Tässä kokeilussa kuitenkin pronssilanka vei voiton 2-1. Molemmat pronssikieliset kanteleet viehättivät välittömästi soinnillaan ja vastaavasti messinkikieliset versiot enemmän tai vähemmän eivät kolahtaneet. Erityisesti suojärveläisen museokanteleen ääni (nro 1) oli ongelmallinen; siihen täytyy kokeilla erilaista lankaa (ja lyhyemmän kielipituuden johdosta myös viritystasoa pitänee nostaa) paremman sointisävyn löytämiseksi. Kanteleen nro 2 sointi ei ollut huono ollenkaan – päinvastoin se tuntui sisältävän lupauksia syvyyksistä, jotka eivät ole vielä täysin auenneet. Lisäksi sen sointiero pronssikieliseen pariinsa nähden oli kuitenkin moniulotteisen mielenkiintoinen. Ongelmaksi muodostui kieli nro 5 – viritysongelman lisäksi sen sointiväristä tuntui puuttuvan alempien kielten syvyys. Kokeilenpa siihen seuraavaksi ohuempaa 0,40 mm messinkilankaa.

Helpompaa vertailua varten vielä kielten soivat pituudet taulukossa: