Etsintäkuulutuksessa Engströmin ja Granholmin kanteleet

10. lokakuuta 2018

Sibelius-museon kantele SM68 on kiehtova, kysymyksiä herättävä, upeassa kunnossa oleva soitin 1800-luvun toiselta puoliskolta.

Se on osista rakennettu, 30-kielinen, J. E. Engströmin pianotehtaan valmistama säätyläiskantele.

Kantele on saatu Sibelius-museoon lahjoituksena vuonna 1931. Valmistus sijoittunee jonnekin 1880- ja -90 lukujen vaihteeseen, sillä oletettavasti tämä on tehtaan myöhäiskauden tuotantoa. J. E. Engströmin pianotehdas aloitti toimintansa Helsingissä vuonna 1871 ja toiminta päättyi konkurssiin ilmeisesti vuonna 1891.

Soitin on lähes erinomaisessa kunnossa. Kuusi pisintä kieltä ovat vaskilankaa, muut terästä. Peräpäässä on alaspäin kaartuva ponsi, joka on päältä maalattu mustaksi. Myös pohjassa olevat kolme sorvattua jalkaa ovat mustia. Perinteisistä pienkantelemalleista on kaareutuvan ponnen lisäksi otettu mukaan kärjen kierukka, joka onkin varsin näyttävä.

Puutyö on taidokasta ja tarkkaa. Peräpäässä kielet kulkevat tallan yli nastoille. Tallana on puinen rima, jonka päälle muotoiltuun kuoppaan on sijoitettu vaskinen, ohut tanko. Talla on jostain syystä vinossa. Ensimmäinen ajatus on, että se on kääntynyt kielten vedon paineessa – soittimen rakenne ja kielitys viittaavat selkeästi melko voimakasjännitteiseen viritykseen. Toisaalta kuvien perusteella syntyy myös epäilys siitä, että talla olisi sijoitettu vinoon tarkoituksella; joistain kuvista saa sen käsityksen, että tallan ja kannen väliin on laitettu mahdollisesti pieni puinen rima, johon talla on naulattu vinosti kiinni. Miksi näin olisi tehty? Asiasta en voi saada varmuutta ilman uutta visiittiä museolle.

 

Pohjan reunat on viistottu sisäänpäin.

 

 

 

 

 

Koppa on sitramaisen ohut; 36 mm, josta kansi ja pohja kumpikin 4 mm. Kannen sisäpuolella on kolme keskeltä paksumpaa ja päihin ohenevaa tukirimaa; rimat isomman ääniaukon molemmin puolin ja kolmas lähempänä pienempää ääniaukkoa.

 

 

 

 

 

 

Historiallisten sanomalehtien digitaalisesta aineistosta löytyi jotain mainintoja pianotehtailija Engströmistä. Vuoden 1925 lehtiartikkelin mukaan Johan Erik Engström (1846–1898) sai neljän vuoden harjoittelun jälkeen kisällikirjansa Pietarista, minkä jälkeen hän jatkoi opiskelua Tukholmassa, Düsseldorfissa ja lopulta Pariisissa maineikkaan Érard-tehtaan palveluksessa.

Helsingissä Engströmin pianotehdas työllisti 14–16 henkeä ja tehtaan pianinot ja flyygelit olivat hyvässä maineessa. Edellä mainitun lehtiartikkelin mukaan vuonna 1876  Engströmin pianotehtaan tuotteille annettiin ensimmäinen palkinto Helsingin ensimmäisessä taide- ja teollisuusnäyttelyssä, jossa myös keisari vieraili. Kovasta maineesta kertoo lisäksi se, että Engströmiltä tilattiin pianino lahjaksi keisarinnalle Aleksanteri III virallista vierailua varten vuonna 1885. Myöhemmin pianino sijoitettiin keisarilliselle perheelle lahjoitettuun Langinkosken huvilaan, sieltä se siirrettiin presidentinlinnaan ja myytiin sittemmin J. E. Engströmin pojalle, Robert Engströmille, jonka testamenttilahjoituksen kautta sekin on nykyään Sibelius-Museossa (ks. Fabian Dahlström: Finländsk Klavertilverkning före år 1900). Kyseisen pianinon piirrustukset teki vapaaherra Seb. Gripenberg ja ulkoasun puuosat valmisti turkulainen N. Bomans Ångsnickeri, joka oli tuohon aikaan maan suurin ja maineikkain huonekalutehdas.

Engströmin pianotehtaan valmistamista kanteleista löytyy muutamia mainintoja vanhoista lehtiartikkeleista. Vuonna 1887 Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran julistamaan kilpailuun ”Wäinön kanteleen tekijöille” osallistui seitsemän rakentajaa eri puolilta Suomea (Heinola, Helsinki, Ilmajoki, Kaustinen, Paimio, Vaasa). Engström osallistui kilpailuun kolmella kanteleella ja voitti ensimmäisen palkinnon, 75 mk. Toisen palkinnon, 25 mk, sai asemamestari Lindros Vaasasta. (Waasan lehti 11.2.1888.)

Palkintokanteleesta kirjoitettiin näin: ”Se on sangen puiseva, tehty pyökistä (bok) ja kuusesta, pituus noin 6 1/2 korttelia, leveys 2 1/2. Kieliä on siinä 30.”  (Hämeen Sanomat 13.12.1887)

Sibelius-museon kanteleen sivut ovat valkopyökkiä (kertoi Rauno Nieminen), kansi ja pohja kuusta:

Yksi Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran palkitsemista kanteleista päätyi myös kilpailun tuomaristossa olleelle, tunnetulle sokealle kanteletaitelijalle Akilles Ockenströmille (1867-1898). Muutamissa hänen konserteistaan tehdyistä lehtijutuista mainitaan tämä nimenomainen soitin ja sitä on selkeästi pidetty erityisessä arvossa.

..niin puhtaita ja vahvoja ovat äänet Engströmin kanteleissa ja niin taiteellisesti kehittynyttä on soitto. Erotuksen täytyykin olla suuren, sillä lujasta ja raskaasta pyökkipuusta ovat laidat näissä palkinnon saaneissa kanteleissa. Viritys on niissä yhtä luja kuin pianoissa. (Uusi Suometar 18.4.1890)

Pohjois-Pohjanmaan museossa on Engströmin pianotehtaan valmistama 30-kielinen kantele, jonka mukana kulkevan perintötiedon mukaan se on Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran kilpailun voittokantele, joka sittemmin oli Ockenströmin käytössä. Hämmentävästi se on kopan rakenteeltaan täysin erilainen kuin tämä Sibelius-museon yksilö. Pohjois-Pohjanmaan museon kantele muistuttaa enemmän tuntemaamme tavanomaista (ns. talonpoikaista) suurkannelta, kun taas Sibelius-museon kantele on kuin säätyläisten tarpeisiin suunniteltu tyylitelty soitin.

Alla Rauno Niemisen ottama kuva Pohjois-Pohjanmaan museon kanteleesta 4491:2. Sen koppa on huomattavasti korkeampi kuin Sibelius-museon kanteleessa ja ponnen lisäksi myös sivut on maalattu mustaksi.

KANTELE -kirjan sivuilla 155-165 Heikki Laitinen kertoo artikkelissaan laajasti ed. mainitusta Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran kanteleenrakennuskilpailusta ja Akilles Ockenströmistä. Voi olla, että Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran kilpailu oli alkusysäys Engströmille kanteleiden rakentamisessa ja Sibelius-museon kantele kenties edustaa myöhempien aikojen myyntituotetta. Joka tapauksessa kantele on ollut tehtaan tuotevalikoimassa niin pienessä osassa, että niiden myynti-ilmoituksia en vanhoista lehtiartekkeista löytänyt. Pohjois-Pohjanmaan museon kanteleen sisäpohjassa ei ole vastaavaa etikettiä kuin Sibelius-Museon kanteleessa.

Kuten usein muissakin pianotehtaissa, myös Engströmin tehtaassa koulutettiin myös pianonvirittäjiä. Kenties oppilaana on ollut myös edellä mainittu sokea kanteleensoittaja Ockenström, sillä konserttipaikkakunnilla hän mainosti itseään lehdissä usein myös pianonvirittäjänä. Engströmin avustaja Acxel Christiansson oli viritysopetusta varten valmistanut erityisen soittimen, joka voitiin virityksen jälkeen muutamalla käden liikkeellä saada jälleen epävireeseen.

Engströmin pianotehdas ei oletettavasti ollut ensimmäinen teollinen kanteleiden rakentaja Suomessa. Erik Gustav Granholm piti pianotehdasta Helsingissä vuosina 1835–1866. Tehtaassa työskenteli 12—20 erimaalaista työmiestä. Helsingissä vierailevia musiikkitaiteilijoita vieraili Granholmin kotona ja he usein myös konsertoivat Granholmin valmistamilla soittimilla (Ks. Uusi Aura 1.2.1925). Fredrik Pacius oli usein nähty vieras, joka myös korjautti viuluaan Granholmin luona. Pacius jopa suositteli Granholmin soittimia lehti-ilmoituksella (eikä hän ollut ainut suosittelija):

Undertecknad, som genom flerårig erfarenhet öfvertygat sig on godheten av Hr Granholms instrumenter, särdeles sedan en ny konstruktion å dem är anbragt, begagnar detta att sagde instrumenter till det besta rekommendera. F. Pacius. (23.5.1844 Helsinfors Morgonblad)

Väitetään, että kanteleenrakentamiseen Granholmin innostutti Elias Lönnrot, joka myös seurasi soittimen kehittelyä pianotehtaassa innostuneena.  Tehtaassa valmistettiin myös kitaroita ja viuluja, ja näitä pianoja pienempiä soittimia oletetaan Granholmin tehtaasta valmistuneen yhteensä noin 500 kappaletta. Valitettavasti Granholmin kanteleista en ole löytänyt enempää tietoja (=> Etsintäkuulutus!).