Antero Vornasen valokuvia ja 1930-luvulla rakennettu viisikielinen löytyi sukulaisilta

Ajankohtaista

23. huhtikuuta 2019

Kantelemestari Antero Vornasen (1889–1937) rakentama ja toistaiseksi ainut tunnettu kappale hänen pohjallisesta viisikielismallistaan löytyi yllättäen vierailun tehneiltä Vornasen tyttären lapsilta, Hannu ja Kirsti Piminäiseltä. Kanteleen lisäksi Piminäiset esittelivät kotialbumeista löytyneitä harvinaisia valokuvia.

Antero Vornanen. Kuva: Hannu Piminäisen kotialbumi.

Vanja Tallas ja Antero Vornanen 1931. Kuva: Hannu Piminäisen kotialbumi.

Ilmeisesti Helsingin laulu- ja soittojuhlilta v. 1931. Antero Vornanen takarivissä kolmas oikealta.  Kuva: Hannu Piminäisen kotialbumi.

Edellisen valokuvan takana oleva luettelo kuvan henkilöistä.

Antero Vornanen syntyi Korpiselän Ristisalmessa yhdeksänlapsisen sisarusparven neljänneksi nuorimpana. Kanteleensoiton ja -rakentamisen hän oppi metsänvartijana ja majatalon isäntänä toimineena isältään Filip (Hilppa) Vornaselta (1849–1920), jonka kohtaamisesta kirjoittivat 1800-luvun lopulla niin Emil Sivori kuin Jean Sibeliuskin. Theodor Schvindt hankki Hilppa Vornasen 12-kielisen kanteleen Kansallismuseon kokoelmiin vuonna 1893. Myös A. O. Väisänen tapasi Hilppa Vornasen kesän 1916 kantelesävelmien keruumatkallaan, valokuvasi hänet ja tallensi häneltä kaksi tanssisävelmää. [Oheiset Hilppa ja Antero Vornasen henkilötiedot perustuvat KIZAVIRZI-kirjassa julkaistuihin Anna-Liisa Tenhusen teksteihin s. 26–30.]

Antero Vornasen vanhemmat, Filip Vornanen (1849–1920) ja Tatjana Ignateintytär (1857–1928). Kuva: Hannu Piminäisen kotialbumi.

Antero Vornasesta tuli käsityönopettaja, kanteleiden rakentaja ja esiintyvä kanteletaiteilija. Hän asui ja työskenteli useilla paikkakunnilla ennen asettumistaan Suojärven Varpakylään vuonna 1924. Varpakylän verstaalla valmistui 28–32-kielisiä, 12-kielisiä ja 5-kielisiä kanteleita. Hilppa-isän ohjauksessa 1800-luvun lopulla valmistunut ensimmäinen 12-kielinen oli vaskikantele, mutta vuosisadan vaihtuessa kanteleiden kielimateriaali vaihtui lopullisesti vaskilangasta teräslankaan. Antero Vornanen kehitteli oman suurkantelemallin, jonka teko-ohjeet A. O. Väisänen julkaisi Yhteishyvä-lehdessä vuonna 1931. Viisikielisiä kanteleita Vornanen rakensi sarjatyönä huomattavan määrän.

Omassa musiikissaan Antero Vornanen yhdisti isältään oppimansa vanhan yhdysasentoisen kanteletekniikan ja uuden eroasentoisen, lyhyeltä sivulta soitetun suurkanteletekniikan. Osa hänen tunnetuimmista sävelmistään, kuten Kirkonkellot ja Kadreli  perustuivat isältä opittuihin sävelmiin, joita hän sovitti ja laajensi isolla kanteleella soitettaviksi – “Kun on laaja kannel, niin voi”. Näiden lisäksi hänellä oli runsaasti omia sävellyksiä, joista vain pieni osa on tullut tallennetuiksi. Yleisradion pikalevyäänitteistä vuodelta 1935 löytyy edellä mainitun kahden sävelmän lisäksi myös Karhunpeijaiset ja Karhunkaatoon lähtö.

Hannu Piminäisen allekirjoittaneelle lahjoittama Antero Vornasen äänilevy 1930-luvulta. Tämä on ilmeisesti kopio Yleisradion pikalevyistä vuodelta 1935. Molemmilla puolilla on kaksi Antero Vornasen soittamaa sävelmää. Levyn kierrosluku on 78 ja aloitus poikkeuksellisesti keskikehältä.

Suojärvi, Varpakylä. Kuva: Hannu Piminäisen kotialbumi.

Kotikylän rantaa, Suojärvi, Varpakylä. Kuva: Hannu Piminäisen kotialbumi.

Annantehtaan kylä, Suojärvi. Kuva: Hannu Piminäisen kotialbumi.

Tolvajärven matkailumajalla. Hannu Piminäisen kotialbumi.

Antero Vornanen ja vaimonsa Hilja o.s. Joronen. Kuva: Hannu Piminäisen kotialbumi.

Antero Vornasen viisikielisistä kanteleista tunnetaan kaksi mallia, joista toinen on kopio pohjoispohjanmaalaiseta, pohjattomasta 1700-luvun kanteleesta. Tämän kantelemallin Antero Vornanen kopioi esiintymismatkojen yhteydessä Antti Rantoselta. (Vornasen ja Rantosen viisikielismallista voit lukea Rauno Niemisen artikkeleista KIZAVIRZI-kirjassa s. 304–305 ja Kantele eläväksi -julkaisussa s. 17, 30 ja 86–87.) Erään esiintymisen yhteydessä Vornanen lahjoitti vastaavanlaisen viisikielisen presidentti Svinhufvudille. Sibelius-museon kokoelmissa on yksi Vornasen rakentama tämän sarjan viisikielinen (SM1997).

Toinen tiedossa oleva Antero Vornasen viisikielismalli on pohjallinen. Sen sarjavalmistamisesta Suojärven verstaalla on olemassa valokuva, joka on julkaistu KIZAVIRZI-kirjassa s. 305. Hannu Piminäisen nyt esiin tuoma yksilö on toistaiseksi ainut tunnettu kappale kyseisestä mallista.

Kanteleeseen on jossain vaiheessa laitettu katkenneiden kielten tilalle uudet, jotka ovat nyt hieman ruosteessa ja käytön puutteessa myös poissa vireestä. Sain kanteleen lainaan sillä toiveella, että vaihtaisin kielet soittokuntoisiin. Toisin kuin museokanteissa, joita ei saa soittaa, tällainen kantele antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkata alkuperäisen soittimen sointimaailmaan.

Tulen tekemään tällä Vornasen viisikielisellä vertailevia äänityksiä, joissa käytän nykyisiä kieliä, vaskikieliä ja uusia teräskieliä. Vornasen tiedetään käyttäneen teräskieliä ja jäljellä olevien pohjattoman mallin kanteleiden perusteella voidaan olettaa, että tässäkin kantelemallissa on Vornanen käyttänyt 0,35 mm teräslankaa (joka on myös nyt kanteleessa olevien kielten paksuus).

Antero Vornasen viisikielinen. Omistaja Hannu Piminäinen.

Kanteleen sointi tulee varmasti muuttumaan kielimateriaalin vaihtojen myötä. Mielenkiintoisesti tämä nykyinen (josta ei ole varmuutta, miltä osin se on alkuperäinen) muistuttaa sitä äänimaailmaa, joka kuuluu Fritz Bosen äänityksistä Vornasen soitoista vuodelta 1936.

Lue lisää:

  • Malviniemi, Rauno: Iro-neidon pojat: Vornasten suvun runolaulajat ja kanteleensoittajat. (1996. Vornasten sukuseura.)
  • Blomster, Risto; Jalkanen, Pekka; Laitinen, Heikki, Tenhunen, Anna-Liisa: Kantele. (2010. SKS.)
  • Kastinen, Arja; Nieminen, Rauno; Tenhunen, Anna-Liisa: Kizavirzi karjalasesta kanteleperinteestä 1900-luvun alussa. (2013. Temps Oy.)
  • Nieminen, Rauno; Rossander, Meri-Anna; Väänänen, Timo: Kantele eläväksi. (2011. Nurmeksen museo.)