Suolikielinen kantele muiden muassa

09. huhtikuuta 2023

Pienkanteleiden ja niiden historiallisten mallien kielimateriaalikokeilut ovat mielenkiintoisesti nostaneet esiin eri materiaalien vaikutuksen soittimen olemukseen: erilainen kielimateriaali edellyttää usein paitsi erilaista viritystasoa myös erilaista soittoteknistä lähestymistä, sillä soittotuntuma voi olla täysin erilainen kielimateriaalista riippuen.

Olen kokeillut museosoitinmalleissa ja joissain uudemmissakin pienkanteleissa erilaisia pronssi- ja messinkilankoja, joita suomenkielessä nimitetään yhteisesti vaskilangoiksi. Museokanteleiden ja arkistotietojen perusteella 1800-luvulla yleisin kielimateriaali suomalais-karjalaisissa pienkanteleissa oli vaskilanka, ja siitä tuli myös ainakin kyseisellä vuosisadalla käytössä ollut nimitys vaskikantele.

Vaskikanteleissa viritystaso on matalampi kuin moderneissa teräskielisissä kanteleissa. Soittimen mallista ja käytetystä kielimateriaalista riippuen viritystaso on yleensä asettunut noin terssistä kvinttiin alemmaksi kuin vastaavassa soittimessa teräskielisenä.

Historiallisissa lähteissä on mainintoja myös jouhikielistä, mutta huomautettakoon, että toisin kuin vaskikanteleessa nimityksellä jouhikantele ei viitattu 1900-luvun alussa jouhikieliseen kanteleeseen, vaan jousisoitin jouhikkoon.

Mikäli pienkanteleeseen laitetaan jouhikielet, sen viritystaso ei välttämättä laske vaskikielisen tavoin, mutta soinnissa on valtava ero metallikielisiin (teräs ja vaski) verrattuna: kieli ei värähtele yhtä kauan eli se sammuu suhteellisen nopeasti, jolloin samankaltaista resonanssia ja sointikenttää kuin metallikielisissä kanteleissa ei pääse syntymään. Lisäksi jouhikielet reagoivat herkästi ilman kosteus- ja lämpötilaolosuhteisiin, jolloin soittimen viritystaso tai yksittäisten kielten viritys saattaa muuttua nopeasti.

Koska vaskilankaa on arkeologisten löydösten perusteella valmistettu Karjalassa jo ainakin 1200-luvulla, voidaan olettaa, että jouhikieliä mahdollisesti käytettiin kanteleissa korvikkeena, jos vaskilankaa ei ollut saatavilla.

Axel August Borenius mainitsee vuoden 1877 matkamuistiinpanoissaan myös jänteet kanteleen kielilankoina Sortavalan mlk:n Anjalasta Martti Tuunnaiselta, joka Boreniuksen mukaan oli ”vankka = hyvä soittaja” (SKS KIA Borenia:43). Muita viitteitä tai tietoja jänteen käyttämisestä kanteleiden kielimateriaalina ei ole minulle tullut vastaan.

Koska suolikieliä tiedetään käytetyn yleisesti historiallisissa soittimissa, on mahdollista, että niitä on käytetty joskus myös kanteleissa, vaikka arkistotietoja suolikielten käytöstä en ainakaan toistaisesti ole nähnyt. Ehkä voisi olla myös mahdollista, että Boreniuksen mainitsemat jänteet olisivatkin olleet suolikieliä.

Halusin kokeilla, miltä suolikielet kanteleessa kuulostaisivat, joten tilasin muutama vuosi sitten suolikieliä italialaiselta kielivalmistajalta: Aquila Corde Armoniche. Tässä ensimmäinen ääninäyte:

Tilaamani kielet – oiled smooth gut strings – vaihtelevat läpimitaltaan 0,38 ja 0,50 mm välillä.

Yli 10 vuotta sitten kokeilin suolikieliä Rauno Niemisen tekemässä pohjoispohjanmaalaisessa 1800-luvun lopun 5-kielismallissa, mutta oletettavasti ne kielet olivat liian paksuja, sillä resonanssi oli olematon ja sointi huono.

Nyt tilasin siis tarkoituksella ohempia kieliä ja saattaa olla, että kyseiseen 10-kieliseen hieman paksummat kielet voisivatkin tällä kertaa olla toimivammat.

Erityisesti korkeimmissa, ohuemmissa kielissä voimakkaampi näppäys tuottaa särähtävän, henkilökohtaisesti ei-toivotun sointimaailman. Niissä ei myöskään riitä energia saamaan koppaa värähtelemään tarpeeksi vahvemman resonanssin aikaansaamiseksi.

Muutoin – ja kevyemmälä kosketuksella – sointi on todella pehmeä, kaunis ja mielenkiintoinen. Soittimen tuntu on jyrkästi erilainen kuin metallikielillä (vaski/teräs) ja syntyvä äänimaailma muuttaa soittimen luonteen metallikielisestä voimakkaasti poikkeavaksi. On helppo kuvitella tämä äänimaisema lähemmäs keskiaikaista.

Kokeilin suolikielikanteleeseen erilaisia viritystasoja ja asteikkoja. Yllä olevalla videolla olevaa asteikkoa lähdin hakemaan runosävelmien ja vanhojen kantelesävelmien antamien tietojen pohjalta: perussävelestä ylöspäin asteittain korkeintaan kuusi säveltä; perussävelen alapuolelle seitsemäs ja viides aste, mutta ei välttämättä kuudetta; lisäksi perussävelen alaoktaavi ja lopulta myös toisen asteen alaoktaavi. Terssit tasavireisestä poikkeaviksi.

Kokeilussa käyttämäni Rauno Niemisen rakentama 10-kielinen kantele oli uusinta uutta 1980-luvun ensimmäisellä puoliskolla ja myös ensimmäinen tutustumiseni 10-kielisten maailmaan. Silloin tämä kantele – kuten kaikki tuolloiset pienkanteleet – oli teräskielinen.

Kokeilin joitain vuosia sitten tähän yksilöön pronssikieliä, jotka toimivat myös varsin hyvin.

Suolikielikokeilu toi jälleen kerran esiin sen, miten pienkanteleiden luonne muuttuu ei pelkästään kopan rakenteen muutosten, vaan myös kielimateriaalin muutosten myötä. Näin suolikielisenä tämä 10-kielinen muuuttuikin aiemmasta hyvinkin erilaiseksi sekä sointinsa että kosketustuntumansa puolesta. Molemmat tekijät vaikuttavat takaisin soittajaan ja sitä myötä luonnollisesti myös tuotettuun musiikkiin.