Sointikenttä ja kaiken vuorovaikutus kesän Sommelossa

31. toukokuuta 2024

Mitä ovat ne muuttujat, jotka toistensa kautta vuorovaikutuksessa summautuen luovat kokemuksen pienkantelemusiikin sointikentästä? Mitä olivat ne elementit, jotka tekivät pienkanteleista niin merkittävän soittimen 1800-luvun karjalaisille ja sitä ennen koko runolaulukulttuurille? Tule kuulemaan ja keskustelemaan aiheesta Sommeloon 26.6.!

Pienkanteleiden sointikentän ja siihen kytkeytyneen vanhakantaisen kantelemusiikin tutkimus ja tuominen tähän päivään sisältää ajatuksen mahdollisuudesta saavuttaa musiikin kokemisen ja tekemisen kautta sellaista tietoa, mitä ei pelkästään ulkopuolelta tarkastelemalla kyetä enää saavuttamaan. Ajatuksen siitä, että musiikki kykenee välittämään tietoa myös sellaisesta menneen historian inhimillisestä kokemuksesta, joka on teoreettisesti tarkastellen oman aikakautemme ulottumattomissa.

Jos haluat laajentaa kokemustasi käytännön kautta, siihen on tarjolla useiden näkökulmien mahdollisuuksia myös Sommelon kursseilla 24.–29.6. On huikea mahdollisuus kokea kirkonkellojen soitto ja ymmärtää niiden sointikentän merkitys 1800-luvun karjalaisille kanteleensoittajille, joista enää kirkonkelloimitaatioiden 1900-luvun alun nuotinnokset antavat jotain vihjeitä. Kursseilla on myös mahdollisuus itse laulamalla tai esimerkiksi jouhikkoa ja puhaltimia soittamalla kokea runolaulukulttuurin moninaisuus ja erilaisten musiikillisten elementtien toisiinsa kytkeytyminen.

Tutkimani pienkanteleiden sointikenttä rakentuu ilmiönä useista muuttujista, jotka ovat keskenään jatkuvasti vuorovaikutuksessa. Koska tapahtuma on olotila, sitä ei koeta lineaariseen aikaan sidotuksi. Musiikki ei ”kehity” eli etene ajassa, vaan se on vuorovaikuttava tila.

Tähän tilaan vaikuttaa tapahtumahorisontti, jossa ovat yhtä aikaa läsnä sekä menneisyys että kaikki mahdolliset tulevaisuudet. Eli sointikenttäkokemuksen kukin hetki sisältää myös kokemuksen aiemmin olleesta ja kaikista tulevan mahdollisuuksista.

Ajattelutapaa pohjustaa kyseisen musiikin periaate, jossa kaikki äänet ovat lähtökohtaisesti samanarvoisia; ei ole ”vääriä” tai ”oikeita”, ”parempia” tai ”huonompia” valintoja – kukin hetkessä ilmenevä ääni on automaattisesti osa kokonaisuutta, johon soittaja mukautuu.

Tällöin soittaja ei enää pyri tietoisesti olemaan musiikin ”tekijä”, vaan hän on ”kokija” ja vain eräs elementti siinä muuttujien verkostossa, josta sointikentän kokonaisuus rakentuu.