Katri Stigell-Hyvönen – turkulaisen kuoronjohtajan yhteiskunnallinen vaikutus ja Eino Tulikarin iskemä kantele-kipinä

13. huhtikuuta 2025

Kävi kuin ah niin usein näissä hommissa ruukaa käymään. Olin mennyt Sibelius-museolle tarkistamaan muutamaa yksityiskohtaa tutkimiini kanteleisiin liittyen, ja löysin itseni informaatiopiikkien ristitulesta. Katri Stigell-Hyvönen. Kipinä-kuoro. Kanteleet. Eino Tulikari. Merkitykset.

Turun seutu ja Varsinais-Suomi on vuosikymmenten ajan kummitellut yleisessä tietoisuudessa kanteleen kannalta yhtenä niistä synkistä alueista, joista monen muun Suomen alueen kaltainen monipolvinen kanteleperinne on jo aikaa sitten kadonnut.

Aina silloin tällöin esiin nousevat hajanaiset tiedonmurut avaavat kuitenkin myös toisenlaisia kuvia. Kanteleensoittajia on kyllä ollut siellä täällä ympäri lääniä, mutta kansansoittajina heistä ei ole pidetty sen kummemmin meteliä, ja jälkipolville on jäänyt vain hajanaisia muistoja tai ehkä vanha, rikkoutunut soitin jonnekin ullakon hämäriin.

Tammikuun 8:na päivänä vuonna 1888 ilmestynyt sanomalehti Aura (alaotsikolla ”Tietoja Turun kaupungista ja Länsi-Suomesta”) onkin tähän liittyen mielenkiintoista luettavaa – vinkin sain vuosia sitten Heikki Laitiselta. Artikkeli ”Kamala työ” kuvaa kauhistuttavaa verityötä, jonka suorittaja soitteli kannelta muina miehinä ennen väkivallan tekoaan:

Mustanojan Lallin talossa Pöytyällä tapahtui t. k. kolmatta päivää vasten yöllä kamala teko, jonka vertaista ei paikkakunnalla muisteta tapahtuneen. Sanotun talon työmiehet Anton Vuorinen ja Kaarlo Jansson, jotka asuivat molemmat talon yksinäisessä renkituvassa, olivat illalla olleet varsin sovinnossa, J. soitellut kannelta ja V., jo sängyssä maaten, säestäen siihen laululla. Vuorisen nukuttua jäi Jansson vielä kannelta soittamaan, vaan noin 11 paikkeessa heräsi V. nuijan iskuista, joita J. hänelle antoi otsaan useampia. Vähän toinnuttuaan koki V. päästä pakoon ovesta, vaan se oli niin lujassa, ettei hän sitä voinut aukaista. Sillä aikaa otti J. kirveen, jolla nyt alkoi hosua tuota onnetonta, minkä jaksoi.

Lopun tarinasta voit lukea oheisesta kuvasta. (Åbo Tidning -lehden 6.1.1888 ilmestyneen ruotsinkielisen artikkelin mukaan Anders Vuorinen oli talon renki ja Karl Jansson ilmeisesti vieraileva muurari.)

Samaisessa Aura-lehdessä – siis vuonna 1888 – oli otsikolla ”Kanteleen soiton edistämistä” yleisökirjoitus, jonka alussa kirjoittaja myötäilee edellä mainittua toteamusta kanteleen käytön hiipumisesta Turun seudulla: [–] ja joka nykyaikanakaan ei suinkaan olisi halveksittava ja syrjään sysättävä, vaikka jotenkin niin jo on käynyt kuitenkin täällä Länsi-Suomessa.

Kirjoittaja esittää toiveen, että kanteletta kehitettäisiin kauppatuotteeksi, joka olisi laadukas, muttei kuitenkaan liian kallis. Hän myös ehdottaa kromaattisen kanteleen kehittämistä, jonka myötä kantele voisi kasvattaa suosiota yli säätyrajojen. Lisäksi kirjoittaja pohtii mahdollisuutta kehittää yksinkertainen, nuottikirjoituksen korvaava sävelmerkintäjärjestelmä, joka mahdollistaisi soitonopiskelun laajemmalle kansalle.

Samankaltaisia ajatuksia oli aiemmin esittänyt Lönnrot, joka suurena visionäärinä oli myös jo kehittänyt kromaattisen kantelemallin (lue lisää tästä sivuilta 27–29).

Ja eipä aikaakaan, kun erilaisia kanteleita myytiin lehti-ilmoituksilla, mistä päästäänkin nyt itse aiheeseen.

Sibelius-museossa on kaksi turkulaiselle kuoronjohtajalle, Katri Stigell-Hyvöselle (1898–1968), kuulunutta kanteletta: 28-kielinen (SM877) ja 32-kielinen (SM1584).

Kanteleiden rakentajasta ei ole merkintöjä, mutta ne vaikuttavat kuuluisan ja monipuolisen puusepän Efraim Kilpisen (1862–1951) musiikkikauppa Fazerille valmistamilta ”Suomi”-kanteleilta. Fazer mainosti Kilpisen kanteleita jo 1910-luvulla, mutta erityisesti 1920- ja 1930-luvut olivat suurten tilausmäärien aikaa. Vuoden 1910 Fazerin jouluhintaluettelossa Efraim Kilpisen valmistama 28-kielinen ruskeaksi kiillotettu kantele niklatuilla ruuveilla maksoi 30 Smk. Kilpinen valmisti erimallisia ja monen kokoisia kanteleita omien sanojensa mukaan yli 2000 kappaletta. Hän teki yhteistyötä myös Paul Salmisen kanssa parikymmentä vuotta.

Monia palkintoja keränneet ja laadultaan kiitetyt Kilpisen kanteleet sopivat hyvin tinkimätöntä ammattitaitoa edustaneelle ja kuorojensa musiikillista tasoa vaalineelle Stigell-Hyvöselle.

Piikkiössä syntynyt Katri Stigell kirjoitti vuonna 1918 ylioppilaaksi Turun suomalaisesta jatko-opistosta, joka yhdessä Tampereen suomalaisen tyttökoulun kanssa oli juhlinut Suomen ensimmäisiä suomenkielisiä tyttöylioppilaita vuonna 1899 (– kaikkein ensimmäiset tyttöylioppilaat olivat saaneet valkolakkinsa vuonna 1894 Turun ruotsinkielisestä tyttökoulusta, Heurlinska skolan i Åbo).

Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Katri Stigell opiskeli Helsingin yliopistossa ja Helsingin musiikkiopistossa valmistuen laulunopettajaksi. Hänen eräänä opettajanaan toiminut suomalaisen kuoromusiikin merkittävä hahmo Heikki Klemetti (1876–1953) näyttää lehtiartikkeleiden perusteella vaikuttaneen vahvasti Katri Stigell-Hyvösen toimintaan laulunopettajana tulevina vuosikymmeninä.

Työskenneltyään ensin laulunopettajana Alli Nissisen valmistavassa koulussa Helsingissä, Stigell siirtyi Turun suomalaisen tyttökoulun, sittemmin Turun tyttölyseon laulunopettajaksi vuosiksi 1921–1937, minkä lisäksi hän toimi laulunopettajana myös Turun Kirkkomusiikkiopistossa.

Vuodesta 1928 eläkkeelle siirtymiseensä saakka (vuoteen 1960) hän toimi Turun suomen- ja ruotsinkielisten kansakoulujen yläluokkien laulunopettajana. Tämän jälkeenkin hän vielä toimi laulun opettajana Turun tyttölyseossa. Hänen puolisonsa oli rovasti Väinö E. Hyvönen (1903–1987), joka toimi usein matkanjohtajana kuorojen konserttimatkoilla.

Lukuisten johtamiensa oppilaskuorojen lisäksi Katri Stigell-Hyvönen mm. perusti Tuomiokirkkonuortenkuoron vuonna 1940 ja Tuomikirkon Kuoritytöt-kuoron vuonna 1953.

Oppilaskuoroista kuuluisin oli tyttöjen Kipinä-kuoro, jonka toimintaan kanteleet liittyivät. Stigell-Hyvösen johtamien kuorojen esiintymiset saivat lehdistössä kiitosta äänenmuodostuksen ja musikaalisen herkkyyden korkeasta tasosta. Kipinä-kuoron tulevaa konserttia Raumalla esiteltiin Länsi-Suomi -lehdessä 24.4.1938 mm. näin: Kuoron johtaja, laulunopettaja Katri Hyvönen on ollut prof. Klemetin oppilaita  ja on Klemetin aatteiden innokas käytäntöön soveltaja. Ilmiömäisellä tavalla on hän onnistunut johtamaan lasten laulutavan luonnollisiin uomiin.

Kuorojen johtaminen ei ollut Stigell-Hyvöselle ainoastaan musiikin opettamista ja luomista, vaan selkeästi yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanava. Tämä huomattiin ja huomioitiin myös vaikutusvaltaisemmissa piireissä, ja vuonna 1948 hänelle myönnettiin director cantus -arvonimi ja vuonna 1958 Pro Finlandia -mitali.

Sibelius-museossa on Kipinä-kuoroon liittyen Katri Stigell-Hyvösen henkilökohtaisen arkiston lehtileikkeitä, kirjeitä, konserttiohjelmia, nuotteja ym. Ilmeisesti kuorotoiminta lähti käyntiin vuonna 1932 Martin koulun lasten oma-aloitteisesti pyytäessä laulunopettajaltaan lisäopetusta, ja tulevina vuosina toiminta vakiintui ahkerasti esiintyväksi Kipinä-kuoroksi. Alkuvuosien toiminnan kohokohdaksi nousee osallistuminen Heikki Klemetin kutsumana Länsi-Suomen laulujuhlille Porissa kesäkuussa 1936 (Uusi-Aura 16.6.1936).

Konserttien tuottoja käytettiin mm. soitinhankintoihin, jotka ohjelmalehtisten mukaan oli suunnattu koululle. Samoin sanomalehti Uuden-Auran konserttiarviossa 25.5.1936 Turun kansakoulutarkastaja Otto Viitasen mukaan konsertissa kerätään varoja kouluorkesterin muodostamista varten. Ilmeisesti rahakeräykset ohjattiin koulun kautta Kipinä-kuorolaisten soitinhankintoihin.

Mahdollisesti myös kuoron nimi sai alkunsa marraskuussa 1934 Martin koululle perustetusta Kipinä-kerhosta, jonka alkuunpanijoina oli mm. edellä mainittu koulutarkastaja ja yhtenä kerhon vetäjän hänen puolisonsa Leena Viitanen. Kerho oli suunnattu jatkokoulusta jo päässeille, mutta vielä ilman elämän jatkosuunnitelmia oleville nuorille.

Joulukuun 12. päivänä 1937 Turun Sanomissa Stigell-Hyvönen kertoo samana syksynä alkaneesta kanteleiden hankinnasta:

Olemme ostaneet kuorollemme muutamia viuluja ja tänä syksynä olemme ostaneet erikoisesti kanteleita. Nämä soittimet annetaan sellaisten varattomien musikaalisia taipumuksia omaavien lasten käytettäviksi, joilla niukkojen kotiolojen vuoksi ei ole mahdollisuutta kehittää musikaalisia lahjojaan. Keräämästämme rahastosta maksetaan myöskin näiden tyttöjen soitto-opetuskustannukset.

Samoin Turun Sanomissa 29.2.1968 ilmestyneessä Stigell-Hyvösen muistokirjoituksessa nostetaan esiin toiminnan yhteiskunnallinen merkitys: sen mukaan Stigell-Hyvönen perusti Kipinä-kuoron ”köyhien musikaalisten tyttöjen kouluttamiseksi”. Kuoro toimi lähes 16 vuotta, eikä Stigell-Hyvönen omien sanojensa mukaan saanut työstään koko ajalta minkäänlaista rahallista korvausta.

Mitä ilmeisimmin kanteleen ottamisessa osaksi kuoron toimintaa on Turussa tuolloin musiikinopettajana toimineen kuuluisan halsualaisen kanteleensoittajan Eino Tulikarin (1905–1977) vaikutusta. Kanteleen lisäksi hän soitti myös viulua.

Tulikari valmistui kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista vuonna 1931, ja Jyväskylässä hän myös toimi suurimman osan urastaan opettajana ja rehtorina yhteensä yli 30 vuotta. Vuodesta 1932 alkaen hänen kanteleensoittoaan kuultiin usein radiossa, mm. A. O. Väisäsen ”Puoli tuntia kansanmusiikkia” -ohjelmassa.

22.5.1937 Turun Sanomissa julkaistiin Turun kansakoulujen johtokunnan päätös Eino Tulikarin valinnasta yläkansakoulun poikaluokkien laulunopettajaksi. Samana syksynä Turun kansakoulujen johtokunta myönsi Tulikarille ikälisän kuuden vuoden palveluksesta (Turun Sanomat 17.10.1937), joten Tulikari on saapunut Turun alueelle heti valmistumisensa jälkeen.

Syksyllä 1937 Eino Tulikari esiintyi Turun Yleisen Ammattilaiskoulun 50-vuotisjuhlassa Martin kansakoulussa eli siis Kipinä-kuoron kotikoululla (Turun Sanomat 2.10.1937).

Raision Rukoushuone-yhdistyksen vuosikokouksessa 20.2.1938 Eino Tulikarin kanteleensoiton lisäksi kuultiin mm. Katri Stigell-Hyvösen puolison, pastori Hyvösen, puhe – eli kontakti Hyvösten ja Tulikarin välillä on selkeä, vaikka missään artikkelissa tätä ei suoraan mainita.

Lisäksi Sibelius-museossa on Stigell-Hyvösen papereiden joukossa ohjelmalehtisiä, joissa Tulikari mainitaan esiintyjänä. Huomionarvoista on myös, että Kipinä-kuoron tytöt soittivat kanteleita Tulikarin ja Perhonjokilaakson kanteleensoittotyylin tapaan lyhyeltä sivulta.

Kalevalanpäivän aattona 27.2.1938 Turun Sanomissa julkaistiin Eino Tulikarin haastattelu, jossa hän kertoi mm. ajatuksiaan kanteleensoiton harrastuksen sekä kansansävelmien käytön ja niiden luomisen taidon vähenemisestä – eli hän puhui kansanmusiikkiin olennaisena piirteenä kuuluvan muuntelun, improvisaation ja oman musiikin luomisen merkityksestä. Lisäksi hänen mielestään kansanlauluja tulisi paremmin hyödyntää kansakoulujen laulunopetuksessa, ja tämä ajattelutapa mielestäni näkyy myös Kipinä-kuoron ohjelmistossa.

On hyvin mahdollista, että Tulikari opetti kipinäkuorolaisille sekä viulun- että kanteleensoittoa.

Sanomalehti Uusi Aura julkaisi 18.5.1941 Kipinä-kuorosta jutun, jonka mukaan ”Joku isommista tytöistä on ensin saanut ottaa tunteja kanteleensoitossa ja sitten opettaa sitä toisille pientä maksua vastaan”.

Tuolloin kuorolla oli käytössään jo toistakymmentä 28- ja 32-kielistä kanteletta. Jutussa Stigell-Hyvänen mainitsee,  ettei raha riitä kaikkien tarvitsemien tuntien kustannuksiin.

Toiminta oli tarmokasta: syksyllä -37 hankittuja ensimmäisiä kanteleita oli konserttikäytössä jo seuraavana keväänä. Turun entisellä Akatemiatalolla 21.5.1938  pidetyssä konsertissa kerättiin varoja tulevaa Viron konserttimatkaa varten. Seuraavan päivän Turun Sanomien ylistävän konserttiarvostelun mukaan kantele soi konsertissa paitsi säestävänä, myös soolona.

Kuoron konserttimatka Tallinnaan 26.–30.5. oli sekin menestys sekä suomalaisten että virolaisten lehtiartikkeleiden perusteella. Se oli siinä mielessä myös historiallinen, että se oli ensimmäinen minkään suomalaisen lapsikuoron vierailu ulkomaille.

Stigell-Hyvösen sanomalehti Uuteen-Auraan 4.6.1938 antaman haastattelun mukaan  kantele oli mukana ”pienissä duetoissa”. Kuten useimmilla konserttimatkoilla, nytkin matkanjohtajana toimi pastori Hyvönen. Sibelius-museon Kipinä-kuoro -albumissa on useita valokuvia Viron matkalta.

Ennen Talvisodan alkamista lokakuun lopulla 1939 Stigell-Hyvönen keräsi Martin kirkossa ja Turun Akatemiatalon juhlasalissa pidetyissä Kipinä-kuoron konserteissa 8000 markkaa ”maan vartiopalvelukseen kutsuttujen varattomien reserviläisten perheiden hyväksi” (Uusi Aura 1.11.1939).

Jatkosodan aikana Stigell-Hyvönen osallistui sotilaiden luokse tehtyihin hengellisiin kiertueisiin ja viihdytystoimintaan.

Turun Sanomat julkaisi 24.1.1942 laajan jutun Stigell-Hyvösen johtamasta esiintymismatkasta Uhtuan ja Kiestingin alueiden kenttäsairaaloihin. Turun Sotilaskotiyhdistyksen lähettämänä matkaan lähti neljä Turun tuomiokirkkoseurakunnan nuoriin kuulutta naista, jotka olivat lapsesta saakka olleet myös kipinäkuorolaisia. Tuomikirkkoseurakunnassa nuorisopappina toiminut Stigell-Hyvösen puoliso oli rintamalla sotasairaalapastorina ja toimi kiertueen oppaana ja puhujana. Sotilaille esitettävää ohjelmistoa oli valmistettu kolme erityylistä kokonaisuutta ja mukana oli myös kantele – ohjelmistopapereiden mukaan jälleen sekä solistisena että duettojen säestäjänä.

Kolmisen viikkoa kestänyt raskas kiertue alkoi joulukuun 1941 lopulla. Kenttäsairaaloiden lisäksi ryhmää pyydettiin matkan edetessä esiintymään myös eri yksiköille, parakkeihin ja korsuihin, jopa saksalaisille, josta lehti kirjoittaa seuraavasti. ”Täydellisenä yllätyksenä tuli vierailu saksalaisten joukkojen luona. Mutta kiertueella oli uskallusta, ja saksan kieltä taitamattomat tytöt harjoittelivat sitkeästi yöllä rouva Hyvösen ulkoa muistamia duettoja, joita he sitten esittivät rouva Hyvösen säestäessä kanteleella haltioituneelle kuulijakunnalle, joka väitti, ettei Brahmsin kehtolaulua ole milloinkaan esitetty Saksassa sen paremmin kuin Vienan Karjalan korpimailla.”

Kuten useassa aiemmassakin lehtiartikkelissa, myös tässä tuodaan esiin Stigell-Hyvösen antaman ja Klemetin oppeihin perustuvan äänenmuodostuskoulutuksen merkitystä. Kiertueen esiintyjät joutuivat laulamaan 7,5 tuntia päivittäin, matkustamaan kylmissä autoissa ja pärjäämään vähillä yöunilla – äänen kestämisestä on syystäkin oltu huolissaan.

Kiertue sai lämpimän ja kiitollisen vastaanoton sotilailta ja oli erityisesti kenttäsairaaloiden osalta hyvin koskettava kokemus myös esiintyjille.

Ryhmä oli myös ensimmäinen esiintyjä suomalaisten rakentamalla Kiestingin radioasemalla. Kyseisen ohjelman litteroitu käsikirjoitus löytyy Stigell-Hyvösen arkistosta Sibelius-museossa. Lehtori Finnberg haastattelee pastori Hyvöstä ja esiintyjiä näiden musiikkiesitysten lomassa. Stigell-Hyvösen puheenvuoro heijastelee Suur-Suomi-aatetta, mutta koska ei ole tiedossa, onko kyseessä hänen sanottavakseen annettuja tekstejä sotilaiden motivaation kohottamiseksi vai hänen aitoja ajatuksiaan, en paneudu niihin tämän enempää.

Kiertueen aikana ryhmä sai kutsun päivälliselle divisioonan kenraalin luokse, joka ojensi Stigell-Hyvöselle sotilaiden hyväksi tehdystä työstä Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin, 1. luokan vapaudenristin.

Sodan jälkeen Kipinä-kuoro toimi vielä noin viisi vuotta tehden mm. 10-päiväisen konserttimatkan Göteborgiin kesäkuussa 1948. Kantele oli edelleen mukana ja jälleen esiintymisillä oli myös yhteiskunnallisia tavoitteita. Konsertit järjesti hovisaarnaaja Isaac Béen ja tulot ohjattiin Suomen avun hyväksi.

Lähes vuoden aiotusta myöhässä kuoro piti 15-vuotisjuhlakonsertin helmikuussa 1949. Saman kuun lopulla Stigell-Hyvönen ilmoitti lehtihaastattelussa Kipinä-kuoron toiminnan loppumisesta tulevaan kevääseen.

Mitä kuoron kanteleille sen jälkeen tapahtui, siitä ei ole tietoa.