Uusi video Antero Vornasen harvinaisella viisikielisellä

Ajankohtaista

12. heinäkuuta 2019

Uusi video on julkaistu Arjan youtube-kanavalla: Antero Vornasen harvinaista viisikielistä testataan erilaisilla kielimateriaaleilla ja virityskorkeuksilla.

Tämä yksilö on toistaiseksi ainut tunnettu kappale Antero Vornasen päältä koverretusta viisikielismallista 1930-luvulta.

Antero Vornanen (1889–1937) oli kuuluisa karjalainen kanteleensoittaja, joka myös rakensi paljon niin suurkanteleita (28–32 -kielisiä) kuin myös sarjatyönä pienkanteleitakin (12- ja 5-kielisiä).

Joitain kuukausia sitten Antero Vornasen sukulaisia vieraili luonani ja heillä oli mukanaan tämä ihastuttava kantelelöytö ja hienoja kotialbumin valokuvia, jotka lienevät suurimmalle osalle tutkijoitakin täysin ennen näkemättömiä.

Antero Vornanen (1889–1937). Valokuvan omistavat Hannu and Kirsti Piminäinen.

On ollut tiedossa, että Antero Vornanen rakensi sarjatyönä ainakin kahta erilaista viiskielismallia, mutta tähän saakka tiedettiin vain toisen, altakoverretun mallin yksilöitä säilyneen joitain kappaleita näihin päiviin. Eräs niistä on Sibelius-Museossa Turussa.

SM1997_Antero Vornasen rakentama alta koverrettu 5-kielinen Sibelius-Museossa.

Tämä Vornasten sukulaisten nyt esiin tuoma viisikielinen on päältä koverrettu ja kannessa on sydämen muotoinen ääniaukko. KIZAVIRZI-kirjassa on Rauno Niemisen artikkelin yhteydessä valokuva Antero Vornasesta rakentamassa tätä nimenomaista viisikielismallia.

Sivu 305 KIZAVIRZI-kirjasta: Antero Vornanen rakentaa poikansa kanssa viisikielisiä.

Minua pyydettin vaihtamaan uudet kielet ruostuneiden tilalle, joten päätin samalla kokeilla myös vaskikielten vaikutusta tämän kanteleen sointiin. Videolla on esimerkkejä teräskielten lisäksi pronssi- ja messinkikielten tuottamasta äänestä sekä eri viritystasojen vaikutuksesta äänenväriin ja sointiin. Lisäksi videolla on esimerkkejä erilaisista perinteisistä yhdysasentoisen näppäilytekniikan sormituksista.