Kanteleita Ullakolla – tule kuulemaan ja kertomaan Palmusunnuntaina 24.3.2024!

Ajankohtaista

25. helmikuuta 2024

Kanteleita Ullakolla -tapahtumassa kuullaan harvinaisia pienkanteleita Palmusunnuntaina 24.3.2024 klo 14.00. Paikkana Tuupovaaran Ullakko, Onnelankuja 5, 82730 Joensuu.

Arja Kastinen soittaa vanhakantaisen perinteen pienkanteleilla ja kertoo soittimien taustoista.

Mukana on harvinaisia museokanteleiden kopioita ja uudempia yksilöitä. Soittimien aikajana ulottuu 1800-luvun alkupuolelta 1900-luvulle.

Musiikki pohjautuu improvisaatioon, kuulonvaraisen runolaulukulttuurin kantelemusiikin estetiikkaan.

Yleisön toivotaan osallistuvan keskusteluun. Tule kertomaan muistoja paikallisista kanteleensoittajista ja pelimanneista!

Arja on syntynyt Tuupovaaran Harviossa ja edellisen kerran hän soitteli Ullakolla  joskus 1990-luvulla:

Kuva: Caroline Kamppila