Valamon kellot ja Sivuutetut soinnit

21. tammikuuta 2026

Kaarina Kilpiön ja Saijaleena Rantasen toimittama kirja Sivuutetut soinnit: Näkökulmia musiikin historian tutkimukseen Suomessa julkaistiin joulukuussa 2025 (Turun Historiallinen Yhdistys, Historia mirabilis 14 & Suomen musiikkitietellinen seura, Acta Musicologica Fennica 35).

Kirja sisältää 11 artikkelia jaoteltuina neljään aihealueeseen:

• Valistuksen valta-asetelmia (3 artikkelia, kirjoittajina Vesa Kurkela; Ainur Elmgren & Tiina Männistö-Funk; Janne Mäkelä & Pekka Gronow)
• Suomen sointi: musiikkiin soviteltu kansallisidentiteetti (2 artikkelia, kirjoittajina Anne Kauppala; Lasse Lehtonen)
• Sivuutetut: Musiikkimenneisyyden marginaalisia toimijoita (3 artikkelia, kirjoittajina Arja Kastinen; Nuppu Koivisto-Kaasik; Matti Huttunen & Annikka Konttori-Gustafsson)
• Yhdistyksiä ja yritteliäisyyttä (3 artikkelia, kirjoittajina Kaj Ahlsved; Marko Tikka; Mikko-Olavi Seppälä)

Oma artikkelini, ”Valamon kellot – Karjalaisten kanteleensoittajien kirkonkelloimitaatioiden tausta ja merkitys ennen ja nyt”, tarkastelee pitkän aikaperspektiivin kautta niitä haasteita, joita tämän päivän muusikko-tutkija kohtaa pyrkiessään lähestymään 1800-luvun karjalaisen kanteleensoittajan mielenmaisemaa.

Tutkimustani aiheen parissa on vuosien varrella ohjannut paitsi kiinnostus musiikin olemuksen ja sen merkitysten ymmärtämiseen perinteen alkuperäisessä kontekstissa myös sen käytännön mahdollisuudet ja anti osana omaa yhteiskuntaamme nyt ja tulevaisuudessa.

Anna-Leena Siikalan esimerkkiä seuraten pyrin hyödyntämään sosiaalisen kontekstin ja kulttuuristen merkitysten tutkimuksen avulla saatua tietoa jo väistyneen perinteen ymmärtämiseen – ja tähän tavoitteeseen sisältyy osaltani musiikin kokemisen tuottama tieto tässä ajassa.

Lisäksi menneen kulttuurin musiikkiin porautuminen edellyttää muiden tieteenalojen tuottaman tiedon yhdistämistä musiikin tekemiseen. Tässä tapauksessa niihin kuuluvat mm. kulttuurihistoria, folkloristiikka, arkeologia, soitintutkimus, ja musiikin improvisaatiotapahtumaan liitettynä myös aivotutkimus (ks. tutkimus).

Mikäli tavoitteena on pyrkiä aidosti ymmärtämään menneen aikakauden ihmistä, täytyy olemassa olevaa lähdetietoa tarkastella kriittisten silmälasien linsseillä: mitä sadan vuoden takaiset tallenteet kertovat tallentajasta ja tallennustilanteesta, mitä ne jättävät kertomatta perinteenkantajasta?

Tämän lisäksi on muistettava, että jokaisen muusikon kokemus on ja on aina ollut yksilöllinen ajasta riippumatta. En tule koskaan saamaan vastausta mielessäni pyörivään kysymykseen: ”Mitä ajattelet, kun soitat?” Suurin osa karjalaisen kanteleperinteen taitajista on kadonnut jäljettöminä historiaan.

Käsittelen artikkelissa myös modernin ajan muusikon haasteita suhteessa säilyneisiin tiedonrippeisiin ja arkistoihin tallennettuihin sävelmämuistiinpanoihin; vajavaiset nuottikuvat ovat vain sumea välähdys hetkistä, joiden ympärille kytkeytyi kuvassa hahmottumattomien yksityiskohtien kirjo ja päättymättömiin muuntuva musiikin virta lomittuneena sen kulttuurisiin merkityksiin.

Muusikon näkökulmasta mikään nuottikuva ei kykene kertomaan vanhakantaisen kantelemusiikin olemuksesta, sisällöstä, rakenteista, etenemisestä, kulttuurisista merkityksistä – itse musiikista.

Nyt julkaistu artikkeli keskittyy karjalaisen kanteleperinteen yhteen pieneen osa-alueeseen: kirkonkelloimitaatioihin.

Koska useaan tallennetun sävelmän nimeen on liitetty Valamo, tarkastelen artikkelissa karjalaisten suhdetta Valamon luostariin vuosisatojen kuluessa.

Huolimatta ortodoksisen kirkon lähes vuosituhantisesta vaikutusvallasta Karjalan alueella, vaikuttaa todennäköiseltä, että rajakarjalaisten kanteleensoittajien kirkonkelloimitaatiot saivat alkunsa 1800-luvun aikana ja osa muotoutui vasta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Ne eivät siis liene juurikaan vanhempia kuin monet muistiinmerkityistä tanssisävelmistä.

Kirkonkelloimitaatioihin kytkeytyy kuitenkin sosiaalisia ja kulttuurisia merkityksiä, joiden juuret ulottuvat syvemmälle kansanuskoon ja pyhän merkityksiin, kuten kanteleen soinnin ja soiton merkitysten yhdistyminen muinaisuskoon samoin kuin ortodoksisen kirkon pyhien yhdistyminen muinaisuskon haltioihin ja henkiolentoihin.

Samoin niihin linkittyvät karjalaisten monisyinen ja vuosikymmenten myötä muuttunut suhde luostareihin sekä musiikin olemuksen kytkeytyminen varhaisempiin asteikkoihin ja musiikilliseen ajattelumaailmaan.

Näiden yhteyksien ymmärtäminen on auttanut ylittämään sitä kuilua, joka historiaan kadonneen yhteisön ja oman, länsimaisen musiikkikulttuurin estetiikkaan pohjautuvan ajattelumme synnyttämien ennakkoasenteiden välille on muodostunut.

Kuilun yli kurkottaminen mahdollistaa sekä perinteen vuosisataisten yhteyksien laajemman hahmottamisen että sen musiikin edelleen elävänä toteuttamisen – ei riittämättömiin nuottikuviin takertuen vaan musiikin olemuksen sisäistämisen myötä improvisaation ja musiikin kokemisen voimaan luottaen.